Suomessa ja monessa muussa länsimaassa kerätään käyttökelpoisia vaatteita tonneittain ja viedään ne ulkomaille. Vaatteet päätyvät lopulta kehittyvien maiden toreille. Samalla kun Suomesta viedään vaatteita näihin maihin, niissä valmistetaan uusia vaatteita omille markkinoillemme ja saamme välillä lukea lehdistä, kuinka huonoissa oloissa työntekijät valmistavat ja värjäävät meille tulevia vaatteita. Vuonna 2013 esimerkiksi Bangladeshin Rana Plaza tekstiilitehtaan romahduksen aiheuttamat tuhannen työntekijän kuolema, mikä on suora seuraus länsimaisten yritysten liiketoiminnan muutoksesta kohti tehokuuden maksimointia ja kulujen pienentämistä mutta tuotannon nopeuttamista. Vaatteiden tilaaja eli brändin omistaja ei välttämättä tiedä tai halua tietää, minkälaisissa oloissa vaatteet oikein valmistetaan – puuvillan viljely, kudonta, värjäys, ompelu – nykypäivän kuluttajat haluavat vain nauttia edullisista vaatteista, mutta eivät halua samalla tietää minkälaisissa oloissa vaatteet oikein valmistetaan. Jos tietous lisääntyisi, kulut nousisivat ja vaatteiden myynti romahtaisi, koska ihmisten käytettävän rahan määrä ei kuitenkin lisääntyisi, joka taasen toisi näihin kehittyviin maihin entisestään lisää ongelmia suljettavien tehtaiden kautta ja lisääntyvän työttömyyden kautta, mutta jotain olisi tehtävä jo nyt. Vaateteollisuuden työntekijöiden palkkaus näissä ”kolmansissa” maissa on niin huono, ettei palkka riitä elämiseen ja lapsityövoima on jokapäiväistä – näissä maissa lasten on pakko käydä töissä elääkseen sillä minkäänlaista toimivaa sosiaaliturvaa ei ole saatavilla.

Tekijöillä huonot vaatteet

Tämä edellä kuvattu tilanne johtaa siihen, että kertaalleen tai itseasiassa useampaan kertaa käytetyt vaatteemme päätyvät monien mutkien kautta näiden työläisten käyttövaatteiksi, sillä ei heillä ole varaa ostaa puhtaita, käyttämättömiä vaatteita omilla tuloillaan. Länsimaissa taas monet ”valveutuneet” kuluttavat vievät vaatteitaan kierrätykseen tehdäkseen hyvää, mutta oikeasti käyttävät sitä vain selityksenä ja syynä uusien ostamiselle ja kiertokulku jatkuu. Tällaisen lahjoituksen tekijät eivät mieti tai halua tietää todellisuutta, sen sijaan he pitävät itseään hyväntekijöinä, jotka auttavat itseään huonompiosaisia. Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö on tutkinut vaatekierrätystä Euroopan alueella ja sen arvion mukaan jopa 70% kierrätykseen viedyistä vaatteista päätyy lopulta Afrikkaan, ja tästä seurauksena osa Afrikan maista on nyt kieltämässä tämän tuonnin, jotta paikallinen vaateteollisuus saa edes jonkinlaisia mahdollisuuksia kehittää toimintaansa. Lisäksi samainen järjestö selvitti, että ne vaatteet, jotka päätyvät maihin kuten Irak tai Intia, suuri osa näistä täysin käyttökelpoisista vaatteista päätyy suoraan poltettavaksi, koska maassa ei ole minkäänlaista toimivaa kierrätysjärjestelmää.

Epäterve symbioosi

Tämä vaatealan vienti- ja tuontimaa asetelma varsinkin käytettyjen vaatteiden osalta on yhdistelmä riippuvuutta, kansainvälistä taloutta ja nykyisen kulutusmaailmamme kulutusjuhlaa, joka ei vieläkään osaa pysähtyä vaan se kiihtyy, uusien maiden tullessa mukaan kulutukseen. Vientimaat eivät halua kehittää kalliita ratkaisuja poistovaatteiden kierrätykselle ja hyödyntämiselle omassa maassaan vaan halpa keino on jatkaa vaatteiden dumppaamista ulos, aina löytyy joku maa, joka ottaa ne vastaan. Vastaavasti tuontimaat hyötyvät näistä markkinoista, sillä he saavat omille markkinoilleen hyväkuntoisia halpoja vaatteita, joka kuitenkin samalla tuhoaa käytännössä paikallisen vaateteollisuuden kehitysmahdollisuudet. Ihminen on valitettavasti olento, joka pyrkii kaikissa ratkaisuissaan tekemään sellainen valinnan, mikä on sillä itselleen helpoin ja sellainen, mistä hän itse hyötyy eniten – tulevaisuudessa tarvitsemme yhteisöllisyyden ajattelua, mutta kyse onkin mistä muutoksen tuulet saadaan tuivertamaan tarpeeksi kovaa.